lauantai 5. joulukuuta 2009

Peura ja juuriselleri-peruna-"gratin dauphinois"

Jäänyt omat kokkailut vähän vähiin, joten aletaan tallentelemaan eteen osuvia hyviä reseptejä, jospa niistä taas jonain päivänä intoutuisi tekemään herkkuruokaa.

juuriselleri ja muutamat perunat ohuiksi kiekoiksi
salviaa
valkosipulia
3dl kuohukermaa
3dl maitoa
parmesania
suola ja pippuri

sekoittele seoksessa ja pistä vuokaan. Loput kermamaidosta päälle. Parmesaania pintaan.

Folioon ja uuniin. 180 asteeseen 30 min.
Poista folio, pintaan lisää parmesaania ja kuorruta uunissa

Peruan filee:

10 katajanmarjaa murskattuna
suolaa
pippuria
rosmariinia silputtuna

Mausteet silpuksi. Lihan pintaan öljyä, pyörittele mausteissa.

Ruskista pinnat. Pannulle perään rosmariinia ja kokonaisia valkosipulikynsiä.
Kaikki uuniin (sama 180 astetta) 20 minuuttia.

Kastike:
Ota liha pois astiasta vetäytymään. Muussaa valkosipulit haarukalla ja kaada sekaan noin lasillinen punaviiniä ja kunnon pala voita. Sekoittele ja siivilöi.

Kyytipojaksi pullo Chiantia.

Ei kommentteja: